Kiipijä
Sissi Piparkakku tuli pohdinnoissaan siihen tulokseen, että nyt oli aika kiivetä puuhun. Siis todella kiivetä. Niipä se otti loikan kohti poppelia, ja siellä sitä sitten oltiin.
Sissi Piparkakku tuli pohdinnoissaan siihen tulokseen, että nyt oli aika kiivetä puuhun. Siis todella kiivetä. Niipä se otti loikan kohti poppelia, ja siellä sitä sitten oltiin.
Kissukkalan väki kävi harjoittelemassa kesälomailua viikonloppuna mökillä – viikon päästä loma alkaa todenteolla.
Sissi Piparkakku teki tuttavuutta kimalaisen kanssa – ihan turvallisesti kylläkin. Kimalaisia on Orjan harmiksi ja Kissukoiden iloksi tänä kesänä kovin runsaasti.
Sagan ollessa kollikylässä Sissi, Siri ja Orja suuntasivat mökille vappupyhiksi nautiskelemaan lämpimästä kevätsäästä. Haisteltavaa ja tutkittavaa oli yllin kyllin, mutta Sagaa taitaa olla kaikilla jo hieman ikävä. Viesti Ruukista kertoo, että sielläkin on vietetty tuottoisia vappupyhiä: lisätietoja pennuista yms. tulee kunhan tiineys saadaan varmistettua.
Kissukat pääsivät nauttimaan aurinkoisesta talvisäästä mökille menneenä viikonloppuna. Aurinkoa ja lunta riitti, ja Kissukat olivat into piukkana! Mikäs olikaan ollessa, kun tarjolla oli myös lämpimiä takkoja ja pattereita sekä aivan ulottuvilla lintu- ja oravapaistia!
Sissi Piparkakku on paitsi tietyn sortin julkkis itsekin, se on myös sukua uudelle bengalimaailman superjulkkikselle! Sissin velipuoli, bengalintiik... eiku ihananainen bengalikissanuorukainen Herra Mäykynen, esiintyy useammassakin tuoreessa maakuntalehdessä, mm. Savon Sanomien viihdesivuilla otsikolla "Mäy, mulla olisi ASIAA!".
Pahvilaatikot saavat erityisesti Sissi Piparkakun sekaisin onnesta – vaan eipä muillakaan Kissukoilla ole mitään niitä vastaan. Nyt koittivat kissanpäivät, kun Orja rakensi parista laatikosta oikean pahvilinnan!
Viimeisimmät kommentit