Saga Kookospallo on vihdoin, seurattuaan Sissin juoksupyöräharrastusta 1,5 viikkoa, hurahtanut Kissukkalan uusimpaan viihdykkeeseen.
Tägi-arkisto: Saga
The Vatsa
Saga Kookospallo on tällä lomalla tyytynyt hieman pienimuotoisempaan ulkoiluun kuin siskonsa johtuen vakaasti kasvavasta vatsastaan sekä kenties myös halusta pysytellä ruokakupin lähimaastossa. Kun pentujen syntymään on hieman yli kaksi viikkoa, Saga ulkoilee pihapiirissa ilman puristavia valjaita Orjan haukankatseen alla. Kovin vauhdikasta ei liikehdintä ole, mutta Pallerdaal nauttii ruohon laiduntamisesta ja tuoksuista.
Vatsa kasvaa
Nopeasti kasvavan vatsansa kanssa Saga Kookospallo jaksoi kuitenkin temmeltää mökkiviikonloppuna ja tutkia tiluksia. Pentujen määrä lähinnä hirvittää Orjaa, sen verran kovasti vatsa on lähtenyt kasvamaan…Tiineys on kuitenkin vasta puolivälissään.
Lunta Suomeen!
Saga Kookospallo alkaa vähitellen muistuttaa todellakin palloa… Pallerdaalimme on siis vahvasti tiineenä! Neljä viikkoa täyttyi eilen, laskettu aika on 4.7.
Karjuva Kookospallo
Jotkut ovat ihmetelleet, että miten se kiimainen kissa nyt voi niin kauhea olla. Kuuntele oheinen pätkä Kissukka-tv:stä, ajattele, että se jatkuu ympäri vuorokauden, ja lisää yhtälöön kissankusi. Haluatko vielä kasvattajaksi ?
Saga Kookospallo: 1 v!
Kissukkalan kuopus Saga Kookospallo täyttää tänään vuoden! Pallerdaalia onnittelevat siskot sekä Kissukkalan huolto-osasto.
Talvista mökkeilyä
Kissukat pääsivät nauttimaan aurinkoisesta talvisäästä mökille menneenä viikonloppuna. Aurinkoa ja lunta riitti, ja Kissukat olivat into piukkana! Mikäs olikaan ollessa, kun tarjolla oli myös lämpimiä takkoja ja pattereita sekä aivan ulottuvilla lintu- ja oravapaistia!


