Esittelyt

OrjaOrja

Orja eli Katri toimii tämän sivuston kirjurina ja kuvaajana.

Ensimmäinen kohtaamiseni kissan kanssa tapahtui talvella vuonna 1980.

Olin juuri täyttänyt 4, ja maalaiskissat Karoliina ja Aatu olivat uskomattominta, mitä pienen elämäni aikana olin maailmassa nähnyt. Valpurin, ensimmäisen kissarakkauteni, kohtasin kesällä 1980, kun se oli vain muutaman päivän ikäinen. Raidallinen Valpuri ja sen harmaa veli Vilpertti tuotiin pahvilaatikossa maalaistalon tupaan lapsilauman keskelle.

En koskaan saanut tarpeekseni kissojen kanssa seurustelusta. Aika kului siivillä niitä ihmetellen ja leikittäen. Vietin kissojen keskellä viikon tai kaksi vuodessa ja lopun aikaa ahmin aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Vielä tulivat Mökö, Karvinen ja Jenkkiperheeni Tiikeri, mutta ikiomaa orjuuttajaani en saanut …ennen kuin vuonna 2007, kun Sissi Piparkakku tuli elämääni eräänä helmikuisena päivänä.

Ja mitä sitten tapahtui, se onkin jo ihan toinen tarina

- ja siitä kissukka.net kertoo.

valpuri2Mökö

KarvinenValpuri