Kuukausittainen arkisto: joulukuu 2009

Kissukoiden joulu

Kissukoiden joulu sujui rauhallisissa merkeissä mökillä. Sukuloinnin ohella tytöt ulkoilivat raittiissa ilmassa ja lumihangessa. Lumihanki oli toisten Kissukoiden mielestä miellyttävämpää kuin toisten…  

Lumista joulua!

Lumista joulua

Jouluyllätys

Ihan pyytämättä ja yllättäen on käynyt niin, että Kissukkalaan on tulossa uusi karvapallo. Pikkuinen 6-viikkoinen Sani Cissukka viettää joulun emonsa hoivissa, mutta Kissukkalaan se muuttaa helmikuussa. Rodultaan Sani on norjalainen metsäkissa. Pentue Katzenhofin sivuilla

Vaarallinen peto hiipii metsässä

Tuoksuja!

Saga Kookospallokin pitkästä aikaa nautti ulkoilusta. Tiineyden aikana ja pentujen jälkeen ulkoilu on hieman rouvaa pelottanut, mutta nyt nuuskittiin ja tuoksuteltiin oikein olan takaa! Ja kylläpä ihania tuoksuja pihasta ja tietenkin pihaojasta löytyikin!      

Sinistä syksyä!

Siri Mustikka naatiskeli ulkoilusta, kuten tavallista, oikein olan takaa. Välillä ulkoiltiin tarhassa, välillä Orjan valvonnassa pihalla. Sirille koittikin merkkipäivä, kun se oli saavuttanut riittävästi Orjan luottamusta päästäkseen kantamaan ns. kulkusta. Se tarkoittaa Kissukkalassa sitä, että kissa saa ulkoilla mökin pihassa ilman hihnaa, kaulapannassa. Toki Orjan valvova silmä seuraa kuitenkin kissaa jatkuvasti!   Sirpakan viikonlopun kohokohta …

Lue lisää »

Ruohoa

Kissukat pääsivät viettämään pitkää viikonloppua mökillä, ja yksi ulkoilun kohokohdista oli tietenkin ruohon mutustelu. Vaikka se ei niin vihreää enää olekaan, luonnon ruoho on aina luonnon ruohoa! Sissi Piparkakku näyttää mallia.   Muistattehan tarjoilla myös sisäkissoillenne säännöllisesti esim. vehnänorasta! Vatsa kiittää!  

Kynttilä

Kissukkalassa harvemmin poltetaan kynttilöitä. Tänään oli kuitenkin sopiva päivä nauttia hetki kynttilänvalosta. Asia kiinnosti kovasti myös Sissiä ja Sagaa.   Tiedoksi huolestuneilla: yhtään viiksikarvaa ei kärvennetty tätä kuvatessa.