Herra Makkonen on osoittautunut ilmeiden kuninkaaksi. Sen ilmeikkäät kasvot huvittavat ja ihastuttavat luonnossa, mutta jostain syystä erityisesti kameralla ikuistettuna. En ole ihan varma voiko sitä kutsua valokuvauksellisuudeksi…. Katsokaapa nyt vaikkapa tätä kuvasarjaa, jonka kaikki kuvat on otettu noin minuutin sisällä toisistaan.
Kuukausittainen arkisto: lokakuu 2009
Traktorli!
Suuntasimme mökille viikonlopun viettoon, ja mitä pihasta löytyikään? Traktori! Joka-paikan-tarkastaja Piparkakun velvollisuutena oli luonnollisesti tarkastaa kyseinen kulkuväline välittömästi.
And then there were four
Kissukkala on palannut arkeen: kaikki Lumi-pennut ovat muuttaneet uusiin koteihinsa. Kuten Minisinisten lähtiessä, on nytkin ollut ilmassa väsymystä: kuin koko huusholli päästäisi syvän helpotuksen huokaisun . Saga havahtuu välillä hieman etsimään pentuja, mutta suurimman osan ajasta sekin tuntuu olevan ihan tyytyväinen tilanteeseen. Hieman on ehditty leikkiä Petipetoakin… Siri tyytyy toistaiseksi vielä tarkkailemaan tilannetta: eihän sitä …
Voihan kökkö…
Vaarallinen taudinlevittäjä lausuu mielipiteensä. Kissukoita on turha bongailla Kirkkonummelta tänään: eläinlääkäri päätti, että Saga on huippuvaarallinen taudinlevittäjä eikä päästänyt ketään kissukkaseurueen jäsentä sisään näyttelyyn. Hommahan menee niin, että eläinlääkäri voi päättää mitä vain, ja siihen ei ole nokan koputtamista. Ei, vaikka tietäisi täsmälleen mikä kissaa vaivaa: herkästi kuivuvat ja ärtyvät silmät, jotka eivät tietääkseni voi …
Lumikissukoiden viimeiset vauvapäivät
Kissukkalan lumivauvojen viimeiset päivät Kissukkalassa ovat käsillä. Lauantaina pennut esiintyvät Kirkkonummella URKin näyttelyssä, ja sieltä ne suuntaavat kohti uusia koteja ja uusia haasteita! Nuoska-neiti on asustanut jo uudessa kodissaan Ruotsissa 1,5 viikkoa, se on sopeutunut oikein hyvin ja ystävystynyt Jojo-veljen kanssa.
Harjoituksia
Sissi Piparkakku ja Saga Kookospallo ovat osallistuneet harjoituksiin Heiluva häntä -kissakoulussa. On hieman epäselvää, mitä harjoitellaan: ihmisen mielestä harjoitellaan kissa-agilityä, kissojen mielestä ihmisten tottelevaisuuskoulutusta. Sissi oli treeneissä jo toista kertaa, Saga ensimmäistä. Mukana oli mm. myös Seppo.

