Siri Mustikka pukeutuu tulevan viikon ajan upeaan verkkopaitaan. Syynä on rouva Mustikan tänään tapahtunut sterilointi. Pikkuisia mustikanpoikasia ei siis Kissukkalaan oli lähitulevaisuudessa tiedossa… Mustikkasuvun jatkaminen jää Sirin tyttären Iriksen vastuulle.
Kuukausittainen arkisto: kesäkuu 2009
The Vatsa
Saga Kookospallo on tällä lomalla tyytynyt hieman pienimuotoisempaan ulkoiluun kuin siskonsa johtuen vakaasti kasvavasta vatsastaan sekä kenties myös halusta pysytellä ruokakupin lähimaastossa. Kun pentujen syntymään on hieman yli kaksi viikkoa, Saga ulkoilee pihapiirissa ilman puristavia valjaita Orjan haukankatseen alla. Kovin vauhdikasta ei liikehdintä ole, mutta Pallerdaal nauttii ruohon laiduntamisesta ja tuoksuista.
Retkeilyä kerrakseen
Siri Mustikka on tapansa mukaan käyttänyt lomaansa lähitienoiden koluamiseen. Yleensä retkeily tapahtuu luvan kanssa ja valjaissa, muutaman kerran on pieni sininen polkaissut luvatta karkuretkelle, onneksi Siri ei kuitenkaan pihasta tohdi lähteä yksin. Tänään kiersimme tämän kesän ensimmäisen Tour de Pellon.
Kiipijä
Sissi Piparkakku tuli pohdinnoissaan siihen tulokseen, että nyt oli aika kiivetä puuhun. Siis todella kiivetä. Niipä se otti loikan kohti poppelia, ja siellä sitä sitten oltiin.
Ennuste: lunta Suomeen!
Heinäkuun helteille odotetaan Suomeen lumipyryä: Sagan ja Liekin pentueen laskettu aika on 4.7.! Saga Kookospallo on kovasti pyöristynyt, kun tiineyttä on kestänyt 5,5 viikkoa. Viiden viikon kohdalla paino oli noussut 600 g. Pentueeseen odotetaan sekä burmanaamioita että tonkineesinaamioita. Lisätietoja yhdistelmästä.
Vatsa kasvaa
Nopeasti kasvavan vatsansa kanssa Saga Kookospallo jaksoi kuitenkin temmeltää mökkiviikonloppuna ja tutkia tiluksia. Pentujen määrä lähinnä hirvittää Orjaa, sen verran kovasti vatsa on lähtenyt kasvamaan…Tiineys on kuitenkin vasta puolivälissään.
