Kuukausittainen arkisto: maaliskuu 2009

Talvista mökkeilyä

Kissukat pääsivät nauttimaan aurinkoisesta talvisäästä mökille menneenä viikonloppuna. Aurinkoa ja lunta riitti, ja Kissukat olivat into piukkana! Mikäs olikaan ollessa, kun tarjolla oli myös lämpimiä takkoja ja pattereita sekä aivan ulottuvilla lintu- ja oravapaistia!  

Näyttelyhuumaa

Elmo (ent. Masa) oli vauhdissa ensimmäisessä FIFé-näyttelyssään Turussa viikonloppuna. Tuliaisina oli huima BIS-tulos, eli Elmo oli näyttelyn paras lyhytkarvainen pentu!   Kissukkalan väki onnittelee Elmoa ja Minnaa!    

Sukua julkkikselle

Sissi Piparkakku on paitsi tietyn sortin julkkis itsekin, se on myös sukua uudelle bengalimaailman superjulkkikselle! Sissin velipuoli, bengalintiik… eiku ihananainen bengalikissanuorukainen Herra Mäykynen, esiintyy useammassakin tuoreessa maakuntalehdessä, mm. Savon Sanomien viihdesivuilla otsikolla “Mäy, mulla olisi ASIAA!”.

Online-siirtymä

Kiitos Hysse-veljen tarkkaavaisuuden, nyt Kissukkalassakin on huomattu, että Jaiku-palvelu on jumittanut viime aikoina pahemman kerran. Siispä Kissukkalan mikrobloggaus siirtyy Twitteriin. Linkki löytyy tuolta sivuston yläpalkista.

Pahvipöllöt

Pahvilaatikot saavat erityisesti Sissi Piparkakun sekaisin onnesta – vaan eipä muillakaan Kissukoilla ole mitään niitä vastaan. Nyt koittivat kissanpäivät, kun Orja rakensi parista laatikosta oikean pahvilinnan!

Tervetuloa kissukka.net 2.0:aan!

Saga Kookospallo toivottaa kaikki Kissukoiden ystävät tervetulleeksi uusittuun kissukka.netiin! Vanhat jutut eivät ole kadonneet, vaan löytyvät oikealla olevan linkin kautta. Kehitys jatkuu, joten toiveita otetaan aina vastaan.